
Ylituomarin Kari Uotilan tervehdys:
Ylituomarin tervehdys
Haluan kiittää kutsusta ylituomariksi tämän vuoden mäyräkoirien SM-ajokokeeseen Äänekoskelle.
Olen Kari Uotila Pohjois-Pohjanmaan kennelpiiristä. Asun Temmeksessä Oulun lähettyvillä ja
metsästän nykyään 4 karkeakarvaisen mäyräkoiran kanssa omissa kotinurkissa pääasiassa jänistä
ja kaurista, mutta useita reissuja tulee myös jahtikauden aikana käytyä myös peuramailla, sekä
muutama jahtireissu Ruotsin ja Viron puolella. Mäyräkoirien ajoharrastuksessa olen ollut nyt
mukana melko tiiviisti viimeiset 15 vuotta.
SM-ajokokeen järjestäminen on aina suuri ponnistus paikalliselle mäyräkoirakerholle ja niin se on
myös varmasti tänäkin vuonna. Kokeen valmistelu alkaa yleensä jo vuotta ennen ja vaatii varmasti
kymmeniä jos ei satoja tunteja talkootyötä, jotta onnistunut koe saadaan aikaiseksi ja
koetoimikunnan järjestelyjä vuoden näin sivusta seuranneena uskon että saamme tämän vuoden
SM-kokeesta melkoisen tapahtuman joka tullaan muistamaan vielä pitkään. Tästä suuri hatunnosto
Keski-Suomen mäyräkoirakeholle.
Tämän vuoden SM-kokeen maastot sijaitsevat Äänekoskella ja sen lähikunnissa, joka tuo oman
mielenkiintonsa kokeelle, koska aikalailla kaikkia sallittuja ajoeläimiä on tarjolla, mutta niitä on
harvassa. Pääsemme tällöin todennäköisesti mittaamaan koirien arvostelussa kaikkia arvosteltavia
osa-alueita ja varmasti koirien sitkeys haku- ja ajotyöskentelyssä tulevat olemaan keskiössä, jotta
osallistujat saadaan päivän suoritusten mukaiseen järjestykseen.
Ensimmäiset karsinnat SM-koetta varten alkavat jo elokuun lopussa ja kisaan päässeet ovat
selvillä lokakuun loppupuolella, joten toivotan onnea kaikille karsintoihin osallistuville koirakoille jo
tässä vaiheessa ja teille jotka selviydytte karsinnoista itse SM-kokeeseen niin muistakaa pitää
tätäkin jo suurena saavutuksena.
Lyhyitä hakuja ja pitkiä ajoja toivottaen,
Kari Uotila
Temmeksellä 30.7.2024
Kokeen suojelijan Ossi Lapin tervehdys
Olen Ossi Lappi Jäppilän Hietakylästä. Asun vaimoni Marja-Leenan kanssa omakotitalossa Hiukkasen järven rannalla. Muutimme tälle paikalle vuonna 1970. Kun saimme talon valmiiksi muutossa tuli mukana kolme koiraa: Mäkirinne Darra, Tokkolan Betta sekä suomenajokoira Kajo (oma kasvatti). Näistä koirista alkoi Kaivannon kennelin kasvatustyö. Pentuja rekisteröitiin noin 400 karkeakarvaista mäyräkoiraa ja muutama suomenajokoira pentue. Saksasta ostettiin alkuun yksi siitosuros ASBACH VON SCILLERTEICH FIN KVA -L, KANS & FIN & S & MVA. Myöhemmin vielä kaksi urosta ROBIN VONDER DACHSSCHLUCHT ja NAUKE VONDER DACHLUCHT. Ruotsista SNÖBÄCKENS VICTOR, josta tuli Suomen- ja Ruotsin ajovalio ja Suomen muotovalio. Olen ollut Itä-Suomen mäyräkoirakerhossa perustamisesta lähtien ja kiinteästi toiminnassa mukana johtokunnassa josta 7-vuotta puheenjohtajana. Luolakouluttajana 1972-vuodesta lähtien aina vuoteen 2023 saakka. Kun viimeinen Miisu-kettu nukkui pois 17-vuotiaana. Ensimmäiset kokeet järjestettiin Jäppilässä vuonna 1976. Järjestäjänä Pieksämäen Kennelkerho. Koetoimitsija allekirjoittanut tuomari Heikki Johansson. Siitä lähtien kokeita järjestettiin kahdesta neljään koetta vuodessa. Keinoluolan rakensin itse. Samoin kasvatin ketut ja hommasin tarhausluvat. Eläinsuojeluyhdistys valvoi kettujen pidon vuosittaisilla tarkastuskäynneillään. Olen Pieksämäen kennelkerhossa ollut perustamisesta lähtien. Näyttelyissä järjestelypäällikkönä tai kenttämestarina. Keski-Savon ajokoira miehissä perustajajäsen. Olin perustamassa eläintentäyttäjien yhdistystä. Nykyisin vapaajäsen. Suur-Savon Vuoden Erämies arvonimen sain Nurmeksen erätulilla vuonna 1995. Muutamissa erä tilaisuuksissa kävin näyttämässä luolakoirien koulutusta keinoluolassa mm. Kolin erämessuilla. Kennelimme sai Vuolasvirta-palkinnon 1980 erittäin ansiokkaasta kasvatustyöstä.Olen erittäin otettu kutsusta kokeen suojelijaksi.
Suuri kiitos siitä. Terveisin Ossi Lappi, Jäppilässä 2.9.2024
Suolahden Wallila
Sirkanpolku 1, Suolahti.
https://www.wallila.eu/fi
Perjantai 8.11.2024 ohjelma:
Klo 15.00 alkaen:
Saapuminen Suolahden Vanhalle Opistolle(Sirkanpolku 1, Äänekoski). Ilmottautuminen, koirien valokuvaus ja Tervetulokahvit
Klo 17.00 alkaen:
-Kokeen järjestäjän Tervehdys ja selvitys illan kulusta
-Äänekosken kaupungin edustajan tervehdys
-Keski-Suomen Kennelpiirin edustajan tervehdys
-Mäyräkoiraliiton edustajan tervehdys
-Kokeen Suojelijan tervehdys
Klo 18.00 alkaen:
-Kokeen Ylituomarin puhuttelu koiran ohjaajille, palkintotuomareille ja koetoimitsijoille
-Maastojen esittely
-Maastoarvonnat
Klo 19.00 alkaen:
-Juhlaillallinen
-Sana vapaa
Lauantai 9.11.2024 Koepäivän ohjelma:
Klo 6.00 alkaen: Aamiainen
Klo 6.30 Ryhmien kokoontuminen
Klo 6.45 Lähtö maastoihin
Klo 8.00-8.30 Koirien irtilasku
Klo 13.00 alkaen lounas
Klo 16.00 alkaen arpajaiset
Klo 18.00 Tulosten julkistaminen ja palkintojen jako
Vuoden 2023 SM Voittaja:
M-23 Kku Wihinokan Aukusti
FI53018/13 Synt. 7.10.2013
Omistaja: Markus Parviainen, Karttula.
Kasvattaja: Ulla Kuukka, Lappeenranta.
Pohjan lohkon koirat:
Lkn Ulpu
FI40312/20 synt. 24.6.2020
Omistaja: Marie Pitkäjärvi, Kauhava.
Kasvattaja: Kaj Malmström,
Kirkkonummi.
Kkn. Deermossens Miranda
FI48313/21, synt. 30.6.2021.
Omistajat: Terhi ja Jarmo Tuomela, Siikalatva.
Kasvattaja: Hans Wickman, Närpiö.
Idän lohkon koirat:
Lkn. Toppskottets Astrid
FI48071/18, synt.19.5.2018
Omistajat: Hannu Leskinen ja Outi Danielson. Kuopio.
Kasvattaja: Sophia Bergkvist, Uppsala. Ruotsi.
Kkn. Asterkaanin Asta
FI17210/20, Synt. 27.1.2020.
Omistaja: Seppo Hietanen, Kouvola.
Ahvenanmaan koirat:
Kkn. Nordanbergets Rizza
FI19122/22, Synt. 27.1.2022.
Omistajat ja kasvattajat:
Stig-Göran Nordberg ja
Birgitta Nordberg, Vårdö.
Kku. Nordanbergets Olle
FI29938/16, Synt. 14.4.2016.
Omistaja: Jan-Erik Carlsson,
Maarianhamina.
Kasvattaja: Stig- Göran ja
Birgitta Norberg, Vårdö.
Lännen lohkon koirat:
Kkn. Omituisen otuksen Quutar
FI17089/20, synt. 25.1.2020.
Omistajat: Reima ja Katri Laaja, Pori.
Kasvattaja: Reima Laaja, Pori.
Kkn. Rivakka Unelma Onnesta
FI38668/21, Synt. 2.6.2021.
Omistaja ja Kasvattaja:
Ulla Kamila, Sauvo.
Kku Lacapo
FI29536/19, Synt. 15.4.2019.
Omistaja: Jari Lintula,
Uusikaupunki.
Kasvattaja: Taru Vilpas,
Helsinki.
Etelän lohkon koirat:
Lkn. Kuutamoketun AF Jatzi
FI28951/14, 2.4.2014.
Kasvattajat ja Omistajat:
Nina ja Esa Koivisto, Vantaa.
Kku. Aarre
FI52823/13, synt. 25.9.2013.
Omistaja: Jarkko Valkama,
Vihti.
Kasvattajat: Jukka Kumpulainen ja
Saara Haapanen, Riihimäki.
Tracker live seuranta:
Koetapahtumaa voi seurata myös kotisohvilta, sillä kokeessa järjestetään liveseuranta.
Koirien työskentelyä voit seurata koepäivänä livenä Tracker-sovelluksella, joka toimii
tapahtuman ajan myös ilman voimassa olevaa lisenssiä.
Ryhmään voit liittyä seuraavan ohjeen mukaisesti:
1. Avaa Tracker -sovellus
2. Avaa sovellusvalikosta Ryhmät -välilehti
3. Paina alareunassa olevaa + -merkkiä ja kohtaa ”Liity ryhmään”
4. Kirjoita liittymiskoodiksi GOBYCEVETA
5. Nyt voit seurata seurantaan osallistuvia koiria.
Kalle Koskinen p.0440886619
Puheenjohtaja/Vastaava koetoimitsija
- Maarit Kautto
- Puheli: 0405146867
- Sähköposti: luolarassin@gmail.
com
Varapuheenjohtaja
- Ari Kautto
- Puhelin: 0407386601
Sihteeri/Palkintotuomarit
- Mirja Huurinainen
- Puhelin: 0407771762
- Sähköposti: mirjahuurinainen@gmail.com
Rahastonhoitaja/kokeen sihteeri:
- Leena Isotalo
- Puhelin: 0400644519
Kokeen tukijat/Sponsorointi
- Jyrki Virtanen
- Puhelin: 0407228345
- Sähköposti: jykev70@gmail.com
Maastomestari
- Esa Tammenoksa
- Puhelin: 0407098928
- Ismo Kainu
- Puhelin: 040 0518349
- Kalle Koskinen
- Puhelin: 0440886619
- Mirja Huurinainen
- Markku Niskala
https://www.rossinkala.fi/
https://kotiapu.fi/
https://www.niteforce.mobi/
https://tracker.fi/
https://www.lafayette.se/index.html.fi
https://pohjosahontila.fi/
https://www.finnvacum.fi/
https://kiintorakenne.fi/
https://www.aseutra.fi
https://www.raitaniemi.com/
https://www.k-rauta.fi/myymalat/tourutorni
https://www.vuorimies.fi/
https://www.metsoputki.com/
http://huntsteel.com/
https://www.eranetti.fi/
https://www.olkkonen.fi/fi
https://www.redmoose.eu/tuotteet.html
www.karkkainen.com
www.aanekoski.fi
www.metsagroup.com/fi
www.aanekoskenenergia.fi
www.stark-suomi.fi
https://hw-hunt.fi/
https://kardog.fi/
https://4m.fi/
https://www.eratapio.fi/
https://kurikkatimber.fi/
https://www.tahtieristys.fi/
https://sasta.fi
https://www.metsoputki.com/
https://www.facebook.com/taksisavirantaoy/
https://www.tarvikekeskus.fi
http://huntsteel.com/
https://www.facebook.com/p/Mannisen-Kotileipomo-Oy
Silvo Hämäläisen Hunaja
V-M Saviranta Oy
https://teeleidi.fi/
https://cheftommi.fi/
www.aanekoskenenergia.fi
https://www.facebook.com/taksisavirantaoy
www.eraverkko.fi/rhy/suolahden-sumiaisten-riistanhoitoyhdistys
https://www.aanekoskenteatteri.fi/
Kennel Porttivahin
Kennel Seramuksen
Kennel Wihinokan
Kennel Luolarassin

























